Tiistai 19. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Jooseppi, Juuso, Joosef, Josefiina
Julkaistu 14.2.2018 11:40

Elämän yllättämät

Turusen perheen arjen huumori on tilannekomiikkaa, lasten kanssa hassuttelua, temppuilua ja rymyämistä. Ora on tehnyt myös hupivideoita koti-isyydestä. Yhdeksänpaikkainen minibussi seisoo keskisuomalaisen omakotitalon pihalla. Seinustaan nojaa kaikenkokoisia polku­pyöriä, apurenkailla ja ilman. Sohjoisesta säästä ja rikkinäisestä ovikellosta huolimat­ta vierailija saa lämpimän vastaanoton. Talon emäntä Titta Turunen avaa oven hymyillen.

 

Ei ole itsestään selvää, että tässä talossa yhtä köyttä ve­tävät juuri Titta ja Ora. Heistä kun ei koskaan pitänyt tulla pari. Titta tosin tunsi Oran sisarukset jo teininä, ja siinä sivussa myös Ora tuli hiukan tutuksi. Titta muistaa jopa olleensa nuorena Oran Toyota Carinan kyydissä.

 

Elämä kuljetti kuitenkin eri suuntiin, kunnes tiet koh­tasivat uudestaan lähes kaksikymmentä vuotta myöhem­min. Molemmat olivat edelleen sinkkuja. Toisiaan he eivät kuitenkaan osanneet ajatella romanttisessa mielessä.

 

– Kerran järjestin jopa treffit eräälle ystävälleni ja Oralle. Mitään lämpenemistä heidän välillään ei kuitenkaan tapah­tunut. Enpä olisi tuolloin voinut uskoa, että kyseessä olikin oma tuleva aviomieheni, Titta nauraa nyt.

 

Keväällä 2004 Titta kaipasi treenikaveria kuntosalille, jo­ten Ora lähti mukaan. Pian kuntoilureissut syvensivät ystävyyttä, ja juhannuksen tienoilla oltiin jo seurusteluvai­heessa. Elokuussa vaihdettiin kihlat, ja lokakuussa pappi lausui aamenensa. Nopean toiminnan takana oli kuitenkin pitkä tuttavuus.



Pässit narussa

Perhe kasvoi nopeasti, kun esikoinen Tiitus syntyi vuonna 2006, Luukas vuonna 2008 ja Seela vuonna 2013. Seuraa­vana vuonna myös aluksi lyhytaikaiseen sijoitukseen tulleet sijaislapset muuttivat perheeseen pysyvästi. Aiempi pitkä sinkkuvaihe oli muuttunut suurperheen arjeksi.

 

– Lasten tuoma elämänmuutos on ollut kaikin tavoin paljon suurempi kuin olisin voinut kuvitella, Ora kuvaa.

 

– Eniten vanhemmuudessa ovat yllättäneet elämän inten­siivisyys, lasten tarvitsevuus ja se, että arkiset asiat vievät meitä vanhempia usein kuin ”pässejä narussa”, Titta täydentää.

 

Pässiys näkyy esimerkiksi siinä, että Oralla kuluu kuutisenkymmentä tuntia kuukaudessa lasten kuskaami­siin. Se tarkoittaa puolentoista työviikon mittaista aikaa ja kahta-kolmea tuntia joka ainoa arkipäivä. Kyseessä ei ole vapaaehtoinen harrastusrumba vaan pakollinen perusarki koulu-, hoito- ja neuvolamatkoineen. Viiden lapsen kanssa niitä kertyy yllättävän paljon.

 

– Jos asuisimme lähempänä Jyväskylän keskustaa, kulkeminen helpottuisi. Muutto kuuluukin tulevaisuuden unelmiimme, Titta summaa.

 

Arjen vahva voimavara on molempien aiempi pitkä sinkkuvaihe. Kun kumpikin on ehtinyt nähdä maailmaa ja rakentaa omaa identiteettiään, ei enää ole kiire saavuttaa asioita. Nyt on aika keskittyä perheeseen. Myös ikä on tuo­nut oikeanlaista perspektiiviä. Tästä hetkestä osaa nauttia ilman, että toinen jalka olisi koko ajan tulevaisuudessa.



Kaksipuolinen kolikko

Arki tuo helposti esiin kolikon kääntöpuolet: kiire, meteli, sotku ja lasten nahistelu kiristävät hermoja. Vastuu ja vel­vollisuudet vievät välillä voimat vähiin. Kaikki tuntuu jäävän jatkuvasti kesken, ja tekemättömät työt hyppivät silmille.

 

Titan mukaan suurperheessä asioiden edistäminen on usein etanamaisen hidasta. Kaikki työt, kuten remontointi, on pilkottava pieniin osiin. Jokainen tavoite koostuu suu­resta määrästä pieniä välitavoitteita. Samalla se kasvattaa kärsivällisyyttä ja sisukkuutta.

 

– Toisaalta taas vanhemmuus on äärettömän hienoa, sil­lä sen kautta saa niin merkittävällä tavalla vaikuttaa lapsen kehitykseen ja kasvuun. Parasta perhe-elämässä on se, että siinä on mukana niin paljon rakkautta. Myös itse saa tuntea olevansa rakastettu ja tarpeellinen, Ora kiteyttää.



Voimauttava verkosto

Perhe-elämä tuo arkeen aina omat haasteensa, etenkin kun siihen lisätään sijaisvanhemmuus ja sijaislasten tuoma mo­nikulttuurisuus. Turusen perheen voimavarana on kuitenkin vahva tukiverkosto: isovanhemmat, naapurit, ystävät, sukulaiset, toiset sijaisperheet ja tukiperhe, jossa sijais­lapset viettävät aikaa yhden viikonlopun kuukaudessa.

 

 

– Kenenkään ei tarvitse selvitä yksin. Voimavarojen kartuttaminen alkaa siitä, että myöntää tarvitsevansa apua ja hakee sitä rohkeasti. Se ei ole heikkoutta vaan vahvuutta, Titta muistuttaa.

 

Tärkeitä voimavarojen lähteitä ovat myös yhteinen usko ja seurakunta. Turuset ovat olleet aktiivisesti mukana Jyväskylän Satamaseurakunnassa sen perus­tamisesta, vuodesta 2009, alkaen. Titta on vetänyt pienryhmätoimintaa ja Ora hoitanut äänentoistoa sekä videokuvausta.

 

Toisaalta seurakunta vie myös aikaa, ja siksi teke­miseen on hyvä löytää balanssi. Seurakunta ei saisi olla suorittamisen vaan levon, virkistymisen, hengellisen kasvun ja Jumalan kohtaamisen paikka. Viime syksynä Titta ja Ora vähensivätkin vastuitaan seurakunnassa keskittyäkseen enemmän perheensä tarpeisiin.



Jutustelurukousta yhdessä

Arjen keskelle Turuset ovat löytäneet myös yhteisen rukouksen merkityksen. Heidän mukaansa valtavan suuri voimavara jäisi käyttämättä ilman rukousta. He arvelevat, että moni avioliitto saattaa särkyä, koska aviopuolisot eivät käytä aikaa yhteiseen rukoukseen. Arki haukkaa voimat. Asioita jää selvittämättä.

 

– Jumala ei tarvitse meidän rukouksiamme, mutta tarvitsemme itse sitä, että meillä on lyhyet tilivälit sekä toisiimme että Jumalaan. Riitojen keskellä rukous ei onnistu, Titta sanoo.

 

Monesta yhdessä rukoileminen voi kuitenkin tuntua vaikealta. Silloin kynnystä voi madaltaa miettimällä, mitä rukous pohjimmiltaan on.

 

– Ei pitkää yksinpuhelua, listan läpikäymistä, hieno­ja sanakäänteitä tai teatteriesitystä. Me vain asetumme yhdessä sohvannurkkaan ja tietoisesti päätämme, että olemme Jumalan edessä asioidemme kanssa. Se on myös hiljaa olemista ja kuuntelemista. Yhteiset hetkemme ovat paremminkin jutustelua, jossa rukouksen kanava on auki, Ora kuvaa.

 

Toisinaan pariskunta on saanut rukoillessaan mieleensä saman kuvan tai ajatuksen, joka on auttanut senhetkisessä elämäntilanteessa. Aina Jumala ei vastaa suoraan tai toivotulla tavalla mutta antaa kuitenkin lohdutuksen. Juuri se on kaikkein parasta.

 

Arki on sittenkin hyvää, ja siitä voi selvitä hengissä.

 

 

 

 

 

TEKSTI: ANNIINA JAKONEN       KUVAT: ORA TURUNEN

 



Jaa
       www.facebook.com/verso-lehti

  Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!