Tiistai 19. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Jooseppi, Juuso, Joosef, Josefiina
Julkaistu 11.4.2018 11:19

Kuinka jättiläinen kaadetaan?

 

 

 

 

 

 

Yksi Raamatun jännittävimmistä kertomuksista on nuoren paimenpojan, Daavidin, taistelu

filistealaista sotasankaria, Goljatia, vastaan. Vaikka Goljat oli saattanut koko israelilaisten

sotajoukon pelon valtaan, Daavid ei pelännyt. Edes Goljatin jättiläismäinen koko ja pilkkaavat sanat eivät saaneet Daavidia perääntymään. Hän tiesi, kuinka jättiläinen kaadetaan. Daavid tiesi, että Jumala taistelee hänen puolellaan. Vaikka hän näki Goljatin edessään, hän katsoi Jumalaan, ja jättiläinen kaatui.

 

Sinullakin saattaa olla Goljatin kaltaisia ”jättiläisiä” elämässäsi. Ne voivat olla ongelmia koulussa tai kotona, pelkoja, murheita, epävarmuutta tai pettymyksiä. Asioita, jotka ovat jatkuvasti mielessä ja jotka tekevät sinut surulliseksi. Raamattu kuitenkin lupaa, että myös sinun on Daavidin tavoin mahdollista kaataa nämä jättiläiset ja saada rauha sydämeesi. Psalmissa 62:9 sanotaan: ”Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki, mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme.”

 

Luota Jumalaan joka hetki ja pyydä häneltä apua! Hän tuntee vaikeimmatkin asiat elämässäsi ja tietää, mitä sinä tarvitset. Älä jää tuijottamaan jättiläistä, vaan katso Jumalaan! Jos Daavid olisi keskittynyt Goljatin suuruuteen ja omaan pienuuteensa, hän olisi joutunut

pelon valtaan eikä olisi pystynyt kaatamaan vastustajaansa. Daavid kuitenkin keskittyi Jumalaan
ja antoi mahdottoman tilanteensa hänen käsiinsä. Pienen paimenpojan ohje
jättiläisen kaatamiseen
kuuluu siis näin: Jos katsot jättiläiseen, kaadut. Jos katsot Jumalaan, jättiläinen kaatuu.

 


 

 

 

 

 

Meidän auttajamme on Herra, hän, joka on luonut taivaan ja maan (Ps. 124:8).

 

 


 

 

 

 

 

Rakentakaa yhdessä kiitostorni legoista tai palikoista ja keskittykää siten Jumalan suuruuteen.

Jokainen sanoo vuorollaan yhden asian, josta on Jumalalle kiitollinen ja asettaa samalla uuden palikan torniin.

Koska Jumala on uskollinen ja pitää meistä huolen, tulee tornillekin varmasti paljon korkeutta.

 

 

Rukous

Rakas Jumala, kiitos hyvyydestäsi ja rakkaudestasi.

Kiitos, että sinä olet suurempi ja vahvempi

kuin yksikään ongelma tai asia meidän elämässämme.

Me haluamme oppia Daavidin tavoin

luottamaan ja katsomaan sinuun.

Sinä olet aina luonamme ja pidät meistä huolen. Aamen.

 



TEKSTI: HANNA VUORINEN   KUVA: SHUTTERSTOCK



Jaa
       www.facebook.com/verso-lehti

  Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!